fbpx
 

Sentra

Pieni-suuri viestinnän ja markkinoinnin promoottori

Sentra on perustettu palvelemaan toiminta-alueensa yrityksiä, koska konseptin perustajan saaman kokemuksen mukaan viestinnän hyödyntäminen liiketoiminnan tavoitteiden toteuttamisessa jää usein muiden toimien jalkoihin. Markkinoinnillisten asioiden äärelle ei ole aikaa pysähtyä, eikä aina asiantuntemustakaan ole riittävästi. Markkinointihenkilön palkkaaminenkaan ei ole vielä ajankohtaista. Sentran konsepti vastaa ongelmaan.

Yrityksen syntytarina

 

Helmikuussa 2018 Sentra Way -konseptin kehittänyt Elina Jacklin tuli palkkatyössä murroskohtaan. Sulkiessaan oven takanaan, hän ei edes ajatellut hakeutuvansa työntekijäksi, vaan oli päättänyt perustaa oman yrityksen, toteuttaa vihdoin vuosia muhineen haaveensa – tarjota omaa tapaansa alueen yrityksille hoitaa markkinointinsa.

 

Parikymmentä vuotta kestäneen palkkatyöuran aikana Elina on toiminut sekä viestinnän ja materiaalien suunnittelijana, tekijänä, ostajana että myyjänä pienissä ja suurissa organisaatioissa, kansainvälisillä messuilla ja kuntapuolella.

Perustajan koulutustausta

 

Vuonna 2001 Elina valmistui tradenomiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun Yrittäjien amk -yksiköstä Kauhavalta suuntautumisaineenaan markkinointi. Nelivuotinen koulu antoi kokonaisvaltaisen liiketaloudellisen opin liikkeenjohtoon, henkilöstöhallintoon, taloudensuunnitteluun, kirjanpitoon, viestintään ja markkinointiin. Opintoihin kuului myös pakollinen ulkomaan vaihto, jonka myötä Elina suoritti Itävallassa.

 

Lyhyen piston työelämään tehtyään Elina jatkoi opintoja Oulun seudun ammattikorkeakoulussa kohti medianomin tutkintoa suuntautumisenaan kuvallinen viestintä. Opinnot sisälsivät paljon myös kirjallista viestintää, josta hän oli myös aina pitänyt. Opinnot jäivät tauolle työn imaistessa kansainvälisille messuille työharjoittelun jälkeen. Medianomiksi Elina valmistui 2012. Tutustu tarkemmin Elinan ansioluetteloon.

Intohimo markkinointiin ja viestintään

 

Markkinointi on matematiikkaa ja psykologiaa, lause ohjasi Elinan lukion jälkeiselle tielleen, vaikka opettajuus kiinnosti suuresti. Valinta on osoittautunut oikeaksi, sillä myös markkinoinnissa saa antaa itsestään ja auttaa toisia menemään eteenpäin.

 

Markkinoinnin opintoja ei sidota mihinkään alaan, vaan niissä perehdytään markkinoinnin yleisiin lainalaisuuksiin, keinoihin ja toimintaympäristöihin. Työhistoria rakentuu jokaisen markkinoijan omien intohimojen näköiseksi.

 

Elina tykkää yrityksistä, jotka näkevät viestinnän niin tärkeänä, että ovat valmiita panostamaan siihen. Asiakkaana hänellä on yrityksiä laidasta laitaan.

Nimen ja tunnuksen tarina

Kun yrityksen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, piti päättää nimi, joka vastaisi toimintaa. ”Eliksiiri” oli pyörinyt Elinan mielessä jo vuosia. Se kuvastaisi häntä ja sekä ajatusta, mitä hän tahtoi yrityksissä tehdä; tuoda viestinnän ja markkinoinnin hyötyjä voimistamaan yrityksiä, antaa heille markkinointieliksiiriä. Ystävä torppasi ajatuksen. ”Ei, se ei kuulosta hyvältä.” Yrityksen toiminta-ajatuksen sisäistäneenä hän haastoi etsimään sanaa, joka voisi olla isonkin yrityksen nimi.

Lue mitä sitten tapahtui

Viestintä laittaa hyrrän pyörimään

Sentran tunnuksesta johdetussa hyrrässä mukana ovat Sentran edustaman viestinnän ja markkinoinnin lisäksi yrityksen muut avaintekijät: Johto ja hallinto, tuotanto ja palvelumuotoilu, sidosryhmäyhteistyö ja myynti.

 

Edelleen kun kuvaa laajennetaan, muodostuu Sentran yhteistyöverkostoa, Sentra Net:tiä, kuvaava verkko, jossa Sentra muodostaa keskikohdan organisoidessaan asiakasyritystensä asioita verkoston alihankkijoiden kanssa.

 

Väriltään Sentra on raikkaan turkoosi ja energinen oranssinkeltainen.

Asiakastöitä

Sentra tekee markkinointisuunnitelmia, yritystunnuksia ja ilmeitä, painettavia esitteitä, verkkosivustoja, sisällöntuotantoa ja somepostauksia.

 

Kyrönmaan lukion esitteen toteutukseen Elina Jacklin sai vapaat kädet lukion rehtori Susanna Pietikäiseltä. Ilmeellisesti toivottiin Isonkyrön oranssin ja kunnan tunnuksessakin olevan ”Tohnin ikkunan” käyttöä.

Sisällöntuotantoa: Nortechin vuositavoitteet
Lisää referenssejä

Meidän tarina

Tätä kaikkea on Sentra. Tarvittaisiinko teillä Sentraa? Sinä päätät, miten tarina jatkuu.